lauantai 28. maaliskuuta 2009

Ihminen ja hänen yhteisönsä- vai yhteisö ja sen ihmiset?


28.3.2009 8.50 | Jari Suominen | Yleinen

Seuraavan kirjoituksen kirjoitin erään kurssin keskustelupalstalle:

Kun ihminen puurtaa omalla radallaan hän eriytyy helposti siitä kokonaisuudesta johon kuuluu. Kansalaisuus ja vaikuttaminen ovat hämärtyneet kansalaisten mielissä kun oma ura ja sen vaatimukset vetävät määrättyyn suuntaan. Aikuisoppimisryhmän eräs parhaita anteja onkin mielestäni näiden urarakettien laskeutuminen hetkeksi kiertoradaltaan keskustelemaan toistensa kanssa.Paitsi että meillä ennen vallinnut yhtenäiskulttuuri, jossa esim. kaikki katsoivat samoja uutisia, on kadonnut, on myös syntynyt eräänlaista fakki-idiotismille sukua olevaa ajattelun kapeutta. Elämänpiirimme on pienentynyt koskemaan vain meille tärkeitä asioita ja tämän kautta on myös toisten ymmärtäminen, jopa halu siihen, vähentynyt.
Sivistyksen katoaminen arkipäivän sanastosta johtuu siitä että arvomme ovat muuttuneet. Monet kuitenkin kaipaavat vanhoja aikoja juuri siksi että silloin oli sellaisia arvoja jotka olivat kaikille yhteisiä- muodostimme yhteisen kansan. Näen maailmassa ja Suomessa vallitsevan konservatiivisten arvojen palauttamista vaativan virtauksen. Tästä on osoituksena esim. perussuomalaisten suosion kasvu. Individualismista puuttuu tärkeä elementti jota ihmiset kaipaavat. Individualismin tulisikin olla yhteisön sisällä tapahtuvaa yksilön emansipaatiota eikä yhteisöä syrjäyttävää kehitystä.
KSL:n kurssitoiminta antaa avaimia Suomelle kehittyä tasapainoiseksi yhteisöksi jonka sisällä yksilölliset tarpeet huomioidaan. Nythän tilanne on se, että yksilö on kaiken mitta ja yhteiset, elintärkeätkin, elementit ihmisenä olemisesta yhteisössä kuihtuvat pois.

Eli kuljemme suuntaan jolta ei ole paluuta. Perussuomalaiset kaipaavat juuri tätä suomalaista yhteishenkeä joka vallitsi vielä1970-luvulla. Silloinhan vielä muodostimme yhteisen kansan, arvostimme suomalaisuutta ja arvostimme myös monia muita asioita, mm. sivistystä ja suvaitsevaisuutta. Aikakauden positivistisessa hengessä uskoimme että kaikki kehittyy ja tulee paremmaksi- uskoimme edistykseen.Perussuomalaiset luulevat että tämä on suomalainen ominaisuus jota muilla ei ole. Siksi he pelkäävät maahanmuuttajia.Ja luulevat, että kun suomalainen yhteiskunta puhdistuu vieraista ihmisistä palaamme tuohon yhteishengen onnelaan.

Näinhän ei tapahdu. Ongelmana eivät ole muualta tulleet ihmiset, vaan ne vieraat vaikutteet jotka olemme omaksuneet: uskon siihen että oman edun ajaminen häikäilemättömästi on ainoa tapa edistää asiaansa ja muiden oikeuksia voi polkea jos on vahvempi kuin se jota alistaa
Edistysuskolla oli vankka peruste. Talouskasvu oli jatkunut sodasta saakka, olimme onnistuneet luomaan eläkejärjestelmän, terveyspalvelut, sosiaalipalvelut, lapsilisät…Lukemattomia asioita jotka olivat edistyksellisiä ja demokraattisia- ne kuuluivat kaikille.Yhdessä työskennellen, jokainen voimiensa mukaan, loimme vahvan yhteiskunnan ja siihen hyvän turvaverkon. Sitten aloimme panostaa yksilöön….

Meille opetettiin että yksilö se vasta jotain onkin ja Amerikka on se kultamaa jonka esimerkkiä noudattaen meistä kaikista tulee tähtiä- tai no, minusta ainakin :>. Ihmisen pitää käyttää kyynärpäitä menestyäkseen ja esteet on raivattava keinolla millä hyvänsä, jotta juuri minä- Suuri Minä, menestyisin.
Yksilö voi kuitenkin toimia vain osana yhteisöä. Mammuttia ei yksin saa pyydystettyä. Siksi tuon vaivalla rakennetun hyvinvoinnin alasajaminen, jonka opimme ulkoapäin, tuhoaa paitsi yhteisöllisyyden myös koko yhteisön. Jäljelle jää yksinäinen mammutinmetsästäjä rikkinäinen puukeihäs kädessään. Orpona hän seisoo raiskatun planeettansa autiolla pinnalla katsellen tähtiä ja miettien: ” Kyl noi tähre ova kaukan…”. Ja hän on oikeassa.

Uusliberalismi on ajanut karille. Jos haluamme, että kulttuurimme säilyy ja menestyy on meidän etsittävä uusia ajatustapoja. On oltava kaikille yhteinen yhteisö, jonka jäseninä rakennamme parempaa tulevaisuutta. Yhteisön jäsenten ihonvärillä, kulttuuritaustalla tai uskonnolla ei ole merkitystä.Kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja heidän tarpeensa ovat samoja.
Hyvinvointivaltio on paras tähänastisista yhteiskunnista koska se pyrkii olemaan tasapuolinen kaikille- näin Vasemmistoliiton näkemyksen mukaan. Sosialidemokraatit rakentavat hyvinvointia vain ” suurille joukoille”- eivät kaikille. Siksi sosialidemokratia on myöskin ajanut karille yhdessä kumppaninsa uusliberalismin kanssa. Sosialidemokratiasta on tullut jäsenten edunvalvontaa ja siksi demarit ovat syrjäytyneet. Heidän politiikallaan on mahdotonta saavutta enemmistöä, koska se aina syrjii vielä useampia kuin tukee.

Tämän avaruudessa leijuvan ohuen ilmakuplan sisällä on erilaisia eturyhmiä, jotka pyrkivät saamaan mahdollisimman paljon ” yhteisestä kakusta”. Nämä eturyhmät, toisiaan vastaan kilpaillessaan, yrittävät ahmia tätä pullaa mahdollisimman paljon muiden kustannuksella. Siksi heikoimmassa asemassa olevat sairastavat ja kuolevat nälkään vaikka toisinkin voisi olla.

Voisi olla ihmisten eturyhmä. Vasemmistoliiton arvot: tasa-arvo, vapaus ja kestävä kehitys ovat hyvä lähtökohta luodessamme uutta maailmaa vanhan kapitalistisen tilalle.

Maailma on ihmisten yhteinen projekti. kaikki ovat siinä osallisina. Kenenkään oikeuksia ei saa polkea.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Äärikapitalismi purkaa esteitä tieltään


22.3.2009 12.36 | Jari Suominen | Yleinen
”Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ryöpyttää kovin sanoin suunniteltua syyttäjien määrän leikkausta Turun Sanomien haastattelussa. Ensi vuoden budjettiin on suunniteltu syyttäjien määrän vähentämistä 40 - 50:llä nykyisestä 320:stä.
Kuusimäen mukaan oikeusturvavelvoitteiden ja niiden rahoittamisen välillä vallitsee Suomessa ammottava kuilu. Hän muistuttaa, että oikeusministeriön työryhmän mukaan syyttäjien minimimäärä on jo nyt alitettu 20:llä.Oikeusturvan ja rikosvastuun toteutumisen saaminen esimerkiksi Ruotsin tasolle vaatisi Kuusimäen mukaan lähes syyttäjämäärän tuplaamista, eli noin 700 miljoonan euron lisäystä oikeusministeriön budjettiin.

Syyttäjien vähentyessä juttujen käsittely hidastuu, asiat ruuhkautuvat ja henkilöstö uupuu, mutta muilta hallinnonaloilta tuttua priorisointia ei voida harrastaa, Kuusimäki muistuttaa.

- Syyttäjäntoimessa jokainen asia on yhtä huolellisesti virkavastuulla käsiteltävä ja ratkaistava, eikä asioiden määrään voi vaikuttaa.

Suomi on saanut kymmeniä huomautuksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta liian pitkiksi venyneistä oikeuskäsittelyistä.

Suomessa säädetään nyt uutta lakia, jonka mukaan venyneistä jutuista voidaan maksaa korvauksia kotimaassa, eikä asianomistajien tarvitsisi vedota eurooppalaisiin tuomioistuimiin. Kuusimäki pitää tilannetta valtion kannalta miltei säälittävänä.

- Eikö valtiovallan olisi tyylikkäämpää järjestää asiat kuntoon eikä hiljaisesti myöntää niiden pysyvän epäkunnossa, ja korvata siitä koituvat haitat. Näin välillisesti hyväksytään se, että kansalaisten oikeusturvaa poljetaan jatkuvasti säästösyistä.”

YLE Uutiset
Ylläoleva uutinen kertoo karua kieltään siitä miten suomalaista yhteiskuntaa nyljetään . Nyt on vuorossa oikeuslaitos. oikeuslaitoksen toiminnan haittaaminen ei olekaan mikään ihme- onhan se tähän asti ollut edes jollakin lailla puolustamassa kansalaisoikeuksia joita luokkayhteiskunnan rakentajat haluavat purkaa. hallinto-oikeudet ovat myös usein tyrmänneet väkivaltaisen ja vahingollisen kaavoituspolitiikan jota kunnissa harjoitetaan. Tästä on Turussakin monta esimerkkiä, viimeisimpänä tuo Cafe Noirin talo, jonka hallinto-oikeus kielsi purkamasta.

Vähentämällä kansalaisten mahdollisuuksia saada oikeutta aiheutetaan syvä juopa suomalaisen yhteiskunnan keskelle. Kenen etuja taas ajetaankaan?

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Kovan politiikan hinta


18. maaliskuuta 2009

Viime laman jälkeen on Suomessa harjoitettu äärikapitalistista politiikkaa. Tällä tarkoitan sitä että kaiken päätöksenteon lähtökohtana on ollut uusliberalistinen usko pääoman tukemiseen. On siis harjoitettu kovaa politiikkaa jossa talous vuotuisine, myöhemmin neljännesvuotuisine, budjetteineen on ollut ainoa lähtökohta. Ei ole lainkaan otettu huomioon sitä mitä seurauksia vahvojen tukemisella on yhteiskunnassamme. Sosiaaliset ja ympäristövaikutukset on jätetty huomiotta kun on hiihdetty kohti Onnelaa rahan kiilto silmissä.

Tämän politiikan seurauksia maksamme nyt ja on pelättävissä että tilanne pahenee jatkossa. Köyhyys on tullut Suomeen tuontitavarana yhdessä kaikenlaisten pelien ja Hollywood- unelmien myötä. Armoa ei tunneta kun maahan kaatuneita potkitaan leikkaamalla aina terveydenhoidosta ja sosiaaliturvasta silloin kun rahaa muka tarvitaan siihen että rakennetaan jotain fiiniä.

Turussa on lukuisia esimerkkejä siitä miten jonkin yksityisen vaikuttajatahon projektit saavat helposti kaupungin siunauksen ja tuen. Parhaillaan on suunnitelmissa Toriparkki, joka halutaan rakentaa vaikka turkulaiset sankoin joukoin sitä vastustavat. Poliitikot, jotka ennen vaaleja ilmoittivat vastustavansa hanketta ovatkin muuttaneet mielensä valtuustoon päästyään ja ihan häpeämättä he ovat kääntäneet takkinsa. Ilmiö ei liene pelkästään turkulainen, mutta käytän omaa kaupunkiani ( tai kenekähän se nykyisin onkaan…) esimerkkinä koska tunnen sen asioita.Joidenkin ajatuksissa raha ohittaa ihmisyyden.

Kun keskustan kauppakeskus Hansakorttelissa on sattunut häiriöitä, teki Turun sanomat jutun asiasta ja kysyi näiltä ns. ”Hansalapsilta” mistä häiriöt johtuvat (TS 16.3 Kotimaa s. 6) ja mitä nuoret itse haluaisivat. Nuoret kertoivat kauppakeskusta terrorisoivista härikkönuorista jotka ovat väkivaltaisia ja arvaamattomia. He myös kertoivat tarvitsevansa paikan jossa tavata toisiaan rauhassa- mitään tarjoilua tai ohjelmaa ei tarvittaisi.

Tämä on järkeenkäyvää. Olin itsekin hiljakkoin nuori ( täytän pian 50v :> ) ja muistan hyvin, miten olemattomista aineksista rakensimme viihtyvyyttä. Ei tarvittu hienoja tiloja- kunhan vain saatoimme tavata toisiamme.Viihdyimme oikein mainiosti- rakensimmepa itse lentopallokentänkin kun halusimme pelata.Itse tehty oli paljon parempi kuin ylhäältä päin osoitettu olisi ollut.
Nykyisin on paljon nuoria jotka kärsivät köyhyydestä. Tilanne on järjetön kun samanaikaisesti rakennamme kaikkea hienoa ja tarpeetonta ja jätämme nuoret vaille vaatimattomiakaan tiloja. Viimeinen veto tässä väkivaltaisuuksien sarjassa on se, että Turku kaavailee parhaillaan ammattilaisurheilun tukemista alentamalla ,kikkailemalla tosin, TPS:n vuokraa Turkuhallista vaikka vuokra jo nyt on niin alhainen ettei ylläpitoa edes kustanna.Kaikesta mikä liittyy ihmisten hyvinvointiin tingitään. Peruspalvelubudjetista on tarkoitus leikata valtava 15,2 miljoonan euron pala, vaikka palvelut eivät tälläkään hetkellä ole lain vaatimalla tasolla. Turku siis rikkoo lakia tukeakseen ammattiurheilua…Myös lähikirjastojen lopettamiset ja alueiden palvelujen karsinnat lisäävät ongelmia kaikkialla- Hansassa ne tulevat näkyviin nuorten vakavana oireiluna.
Kauanko kestää ennenkuin kova linja muuttuu? Voisi kysyä myös: kuinka monen pitää kuolla kovan politiikan seurauksiin ennenkuin mitään tapahtuu? Väkivalta Hansassa on mielestäni oire johon pitäisi puuttua ellemme halua Jokelan tai Kauhajoen tapaisia tragedioita. Siihen puututaan vain kohentamalla inhimillisyyden tasoa kaupungissamme. Ihan ensimmäiseksi on luovuttava Toriparkkihankkeesta. Kaupungin liike -elämän luulisi löytävän rahoilleen viisaampia ja kestävämpiä kohteita.Kokemustakin on jo yhden sairaalan rakentamisesta. Vastuu on kuitenkin valtuustolla kun se päättää keskustan kaavasta 30.3. 2009 ja vastuu on raskas.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kokoomusta



17. maaliskuuta 2009

Presidenttifoorumi osoitteessa TV1 oli anniltaan mielenkiintoinen. Paitsi että pitkästä aikaa kuultiin Mauno Koivistoa tiedotusvälineissä ja ensi kertaa yhdessä Halosen ja Ahtisaaren kera, oli yleisön joukossa myös huomionarvoisia henkilöitä.

Kosovolainen maahanmuuttaja Hetemaj oli nainen paikallaan! Hän korosti sitä että on tutustunut myös suomalaiseen kulttuuriin ja opiskellut meidän tapaamme elää, kokea ja kohdata toisiamme. tämä kuuluisien jalkapalloveljesten isosisko peräänkuulutti maahanmuuttajilta isäntämaan tapojen oppimista. Tämä on hyvin kannatettava asia ja toivoisin että kaikkialla maailmassa ihmiset ymmärtäisivät tällaisen perusasian. Kohteliaisuus ja kiinnostus eivät ole milloinkaan pahasta ja saattavat näytellä ratkaisevaa roolia kun ihmiset tutustuvat toisiinsa.

Toinen merkittävä vieras oli kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen. Hän peräänkuulutti Suomen kotoutumista maailmaan. Paha vain, että juuri kokoomuksen johdolla olemme edenneet tällä globalisaation saralla niin hyvin että meillä on pian miljoona köyhää maassa, jossa aiemmin köyhyys oli lähes tuntematon käsite. Kokoomuksen “kotoutuminen” onkin ollut uusliberalististen ja rahavaltaa korostavien kovien arvojen politiikkaa joka on johtanut siihen että lyhyessä ajassa hyvinvointivaltiosta on tehty veroparatiisi. samalla on kadotettu se yhteisöllisyys jolla sotia ja talouskriisejä voitetaan. Suomalainen tapa hoitaa yhteiskuntaa on uhrattu ahneuden alttarille ja samalla on menetetty jotain korvaamatonta. ei ihme että perustetaan brändityöryhmiä Suomen kuvaa kirkastamaan- maa on jo myyty ja kansalaisten yhteinen, voimakas solidaarisuus murrettu. Tämä kaikki on tehty muuttamalla kaikki asiat bisnekseksi.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Maailma muuttuu-äärikapitalismi ei!


11.3.2009 7.46 | Jari Suominen | Yleinen


11. maaliskuuta 2009

Olen seurannut päivittäistä uutistarjontaa melko aktiivisesti jo nelisenkymmentä vuotta. Huomiooni on kiinnittynyt havainto jonka mukaan viimeiset kolme vuosikymmentä ovat olleet samansuuntaisen kehityksen aikaa. Kehitystä voisi luonnehtia sanalla uusliberalismi ja se alkoi varsinaisesti toimia koko maailmanpolitiikan johtotähtenä 1970-luvun pulivälin jälkeen- aikaan jolloin Margaret Thatcher valittiin Ison-Britannian pääministeriksi ja hiukan myöhemmin Ronald Reagan Yhdysvaltain presidentiksi. Nämä molemmat kuuluisat poliitikot uskoivat markkinavoimiin, taloudelliseen liberalismiin. Adam Smithin 1700- luvulla kehittämän teorian mukaisesti kaikilla ihmisillä menee sitä paremmin, mitä paremmin menee rikkailla- näiden pöydiltä siis putoaisi murusia jotka ruokkisivat köyhät. Kyseessä on siis feodaaliyhteiskunnan muunnos, jossa ihmiset kuuluvat eri luokkiin- omistajiin ja niihin jotka eivät omista. Myöhemmin 1800-luvun puolivälissä taloustieteilijä Karl Marx kehitti luokkataisteluteorian- alistettujen nousu pääomanomistajia vastaan tapahtuisi teollistuneessa yhteiskunnassa jossa oli muodostunut uusi ihmisryhmä josta kapitalistit olivat riippuvaisia- työväenluokka. Syntyi sosialismin käsite vastapainoksi liberalismille. pääomat oli otettava yhteiskunnan haltuun, jotta tuotannon ylijäämä jakautuisi tasaisesti ja oikeudenmukaisesti. Koko 1900- luku olikin sosialismin ja sen kehittämän suunnitelmatalouden ja liberalismin kehittämän markkinatalouden välistä kilpailua paremmuudesta Venäjän sosialistisen vallankumouksen jälkeen 1917. Maailma muuttui kaksinapaiseksi- jakolinja oli selkeä. Työläisen piti kannattaa yhteisomistusta ja kapitalistin, yksityisyrittäjän, yksityisomistusta.

Suomessa näistä kahdesta muodostui sekatalous jossa oli piirteitä molemmista omistusmuodoista. Tuotantovälineet olivat siis sekä yksityisiä että yhteisiä. tämä aikaansai tuloerojen tasoittumista ja työläisilläkin oli jo 1970-luvulla autoja, televisioita, kesämökkejä yms. siinä määrin että alkuperäinen tilanne, ristiriita pääoman ja työn välillä hämärtyi. Varakas työläinen ei enää nähnytkään itselleen eduksi isoa julkista taloutta vaan ryhtyi yhä enemmän suosimaan yksityistä kaikessa. Uusliberalismin alku perustui siis luokkajaon lievenemiseen ja alettiinkin puhua yhteiskuntaryhmistä paremmin kuin luokista.

Ajan muuttuninen tuli parhaiten esiin kaupan alalla ja etenkin markkinoinnissa. Haluttiin kasvattaa voittoja luomalla uusia tarpeita jolloin voitiin myydä myös uusia hyödykkeitä. Erilaiset elintasotuotteet, kuten ulkomaanmatkat, tulivat mahdollisiksi melkein jokaiselle. Tätä aikaa voidaan pitää myös sosialidemokratian aikana. Tuolloin tuo vaaleanpunainen aate perustui juuri sekatalouteen ja vahvaan julkiseen sektoriin, joka muodosti sosiaalisen turvallisuuden ytimen, oli kansakuntaa yhdistävä tekijä. Se myös tarjosi niille töitä, jotka eivät vapailla markkinoilla pärjänneet. Heitä on paljon jokaisessa yhteiskunnassa. Etuna oli, että myös tuottamattomat tehtävät tulivat hoidettua valtion varoin.

Uusliberalismi pureuti heti julkiseen talouteen nähden siellä bisnesmahdollisuuksia. Siksi se pyrkikin kaventamaan julkista sektoria ja pala palalta eri toimialoja yksityistettiin ja niihin tuli uusia tuottovaatimuksia. Tehoyhteiskunta alkoi muodostua kiihtyvällä vauhdilla. Taloudellinen kasvu kiihtyi tehon ja tuottavuuden nousun myötä ja alettiin yhä enenevässä määrin korvata ihmistyötä automatiikalla jonka tekninen kehitys aikaansai. Tämä oli kannattavaa koska koneen tekemästä työstä ei tarvinnut maksaa veroa kuten ihmistyöstä. Koko talous alkoi vinoutua yhä enemmän pääomia suosivaan suuntaan periaatteella: enemmän samanlaista ja kovempi vauhti päälle!

Konetyön verottomuus merkitsi tietenkin julkisen talouden tulojen vähenemistä. Verotusta alettiinkin siirtää yhä enemmän kulutusveroihin painottuvaksi- luotiin arvonlisävero, jonka avulla palvelut saatiin paremmin verotuksen piiriin. samalla kevennettiin palkkaverotusta kulutuksen lisääntymisen toivossa. Kulutus kasvoikin, koska pääoma älysi alkaa tehdä tuotteita jotka eivät kestä käytössä mutta ovat halpahintaisia. Näin luotiin lisää markkinoita näille ns,. hyödykkeille. Myös uusia kuluttajaryhmiä saatiin markkinoille kun suunnitelmatalous murskaantui 1990- luvun taitteessa. Sen jälkeinen kehitys onkin ollut uusliberalismin äärimmäistä hegemoniaa- äärikapitalismia, jossa pääomien suosiminen on ollut kaiken politiikanlähtökohta. En ole huomannut, että viime aikoina noita Adam Smithin murusia olisi paljon mainostettu, mutta leipäjonoista jakapitalismin aiheuttamasta köyhyydestä voinee jotain päätellä.

Äärikapitalismilla on edelleen sama ongelma kuin oli markkinataloudella aikoinaan. On oltava jotain myytävää. Siksi yksityistäminen jatkuu yhä rajumpana. Julkisen talouden tahallista pienentämistä, joka on jatkuva prosessi, puolustellaan suuremmalla tehokkuudella ja tuottavuuden nousulla. Kuitenkin tämä politiikka on ajanut karille. Se aikaansai talouskuplan- omaisuuksien oletetut arvot olivat paljon korkeampia kuin todelliset hinnat.

Kapitalismin kriisi johtuu siis sen omasta luonteesta: arvojen on noustava nopeasti ja paljon, jotta suuret voitot tulevat mahdollisiksi. Yrityksissä eletäänkin neljännesvuositaloudessa entisen vuosittaisen tarkastelujakson sijaan. Pääoma on myös keskittynyt vapaasti muodostuessaan ja tätä keskittymistä on edesautettu keventämällä tai kokonaan poistamalla omaisuuteen kohdistuvaa verotusta. Kun yksityisille on annettu valtaa. on samalla vähitellen ajauduttu tilanteeseen, jossa yhteiskunnan päätöksenteko tapahtuu yhä enemmän yrityksissä ja niiden epädemokraattisessa hallinnossa ja yhä vähemmän yhteiskunnan julkisessa päätöksentekokoneistossa- demokratia kapenee jatkuvasti. Monet nykyisin annettavat lait pyrkivät ohjaamaan kehitystä juuri tähän suuntaan. Kansalaisoikeuksia, sananvapautta kavennetaan ja jopa ihmisoikeuksia vaarannetaan laiella, joista hyvänä esimerkkinä on vaikkapa tuo Lex Nokia, joka antaa yrityksille oikeuksia urkkia työntekijöiden internetliikennettä ja joka on vielä tehtyniin laajaksi, että mikä tahansa yhteisö voi valvoa dataliikennettä määrättyjen sääntöjen puitteissa. Sääntöjen noudattamista tuskin kukaan pystyy valvomaan. Yliopistojen rahoitustapaa haalutaan muuttaa uudella lailla joka tekee tutkimuksen liike-elämän apulaiseksi- kaikki päätöksenteko halutaan irti demokrattisesta kontrollista.

Palkkojen osuus kansantuotteesta on laskenut 40 prosenttiin ja lienee koko ajan laskussa. Palkat ovat heikentyneet yleisesti- niiden osuus kakusta oli ennen paljon suurempi. Myöskin työviihtyvyys on huonontunut kiristyneiden vaatimusten vuoksi. Työelämän koveneminen on aiheuttanut sen, että yhä suurempi joukko on jättäytynyt työelämän ulkopuolelle, eläkkeelle, harmaaseen talouteen jne. Kun vaatimukset ovat ihmiselle liian kovat on menetetty valtavan ihmisjoukon panos yhteiskunnan rakentamisessa. On luotu köyhyyttäja se näkyy ja tuntuu. Sosiaaliturvan taso on laskenut 1990 jälkeisenä aikana dramaattisesti. Se ei enää toimi sosiaalisen, fyysisen ja psyykkisen terveyden turvaverkkona kuten pitäisi. kaikki hyöty otetaan pois ilman että uusia voimia olisi aikaa kerätä.

Suomen hallituksen lääke ongelmaan on: Enemmän samanlaista! Muuta he eivät keksi. Ongelma on kylläkin maailmanlaajuinen ja nykyinen talouskurimus syntyikin Wall Streetin pörssisaleissa New Yorkissa tuon talouskuplan seurauksena. On sanottu , ettei syyllisiä romahdukseen enää ole tavoitettavissa- kuitenkin maailman rikkaimpien ja kehittyvien maiden yhteistoimintaelin G20 otti juuri palvelukseensa asantuntijoiksi samat miehet, jotka olivat aiheuttamassa pörssiromahdusta ( Kansan Uutiset 10.3 2009). Enemmän samanlaista!

Olisikohan aika pohtia jo vähän erilaistakin näiden toistuvien kuplien vuoksi? Hyvinvointipalvelut joita kaikki tarvitsemme on arvostettava siihen mittaan kuin niillä todellisuudessa on: ne kuuluvat jaksamisen ja hyvinvoinnin, luovuuden ja keksintöjen peruslähteisiin. Niiden rahoitus on turvattava, on tehtävä sosiaalisia investointeja. Tähän tarvittavat rahat on kerättävä pääomiin kohdistuvalla oikeudenmukaisella verotuksella.

Katsoin juuri TV1:n aamutv: tä. Ohjelmassa todettiin kansalaisten nykyisin sitoutuvan vain osalla identiteettiään kansanliikkeisiin, jotka ajavat jotain yksittäistä tärkeää asiaa. Tämä ei ole vastavoima äärikapitalismille eikä tätä kautta synny vaihtoehtoja Enemmän samanlaista- politiikalle. Vaihtoehtona on vain edustuksellisen demokratian voimissaan pitäminen. Se on ainoa merkittävä vastavoima tuhoisalle äärikapitalismille . Äärikapitalismia Suomessa vastustaa ja vaihtoehdon tarjoaa Vasemmistoliitto. Tule siis mukaan ja tue politiikkaamme! Yhden asian liikkeet vain naarmuttavat harvainvallan pintaa.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Seuraavan kerran valtuustossa 30.3


Turun keskustan asemakaava jätettiin yksimielisesti pöydälle

9. maaliskuuta 2009

Asiasta kertoi 9.3 Iltalehti STT:n tietoihin nojautuen.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Toivari blogissaan 28.11 2008

Olen tänään aikaisesta aamusta alkaen kuullut uutisia toriparkista päättämisen siirtämisestä hamaan tulevaisuuteen. Uutisissa kerrotaan Turun kaupunginhal- lituksen varapuheenjohtajan Seppo Lehtisen kanta, jonka mukaan uusi valtuusto ei kykene päättämään asiaa kuin aikaisintaan myöhään keväällä. Hän sanoo uutisten mukaan, että päättäminen voidaan siirtää jopa vuosilla. Näin siksi, että raken- taminen ei kuitenkaan alkaisi kuin vuosien kuluttua.

Vastoin näitä uutisia mielestäni toriparkkihanke tulisi haudata jo tällä valtuusto- kaudella. Mikäli näin ei käy tulee asiasta tehdä päätös kevään 2009 aikana ja toteuttaa neuvoa-antava kansanäänestys päätöksenteon pohjaksi. Pitkään jatkunut huopaaminen ja soutaminen Turun päätöksenteossa tulee siirtää historiaan.

Kommentit

Huijareita!

05.03.2009 01:19

Facebook (Lehtikuva)


Yhteisöpalvelu Facebookissa leviää vakava huijausohjelma. Ohjelma lähettää käyttäjälle viestin, joka vaikuttaa tulevan joltain Facebook-ystävältä. Viestissä näkyvät kaikki ystävän tiedot virheettä, mutta se on tekaistu.

Kun viestiin liitettyä linkkiä klikkaa, päätyy YouTube -palvelun näköissivulle, joka asentaa käyttäjän koneelle Koopface-madon uuden version. Mato voi esimerkiksi urkkia käyttäjän salasanoja ja tunnuksia.

Facebookia on jo pitkään moitittu siitä, ettei se etukäteen tarkista palvelun sovellutuksia virusten varalta.

(MTV3-STT-TT)

torstai 5. maaliskuuta 2009

Arvostelua vaientava lainsäädäntö


5. maaliskuuta 2009

Uusi tietosuojalaki joka eilen hyväksyttiin eduskunnassa on hyvin merkittävä laki. Se ei koske ainoastaan työntekijöiden sähköposteja kuten julkisuudessa on vatvottu, vaan millä tahansa koululla, taloyhtiöllä, mediatalolla tai muulla toimijalla on nyt lain mukainen oikeus selvittää kenen tahansa internetliikennettä. Tämä tarkoittaa sitä, että laissa oleva lähdesuoja on käytännössä murrettu. Tuo lähdesuoja on olemassa siksi ettei kukaan voisi estää esimerkiksi selkeän rikollisen toiminnan paljastumista tai vaikkapa julkisen vallan väärinkäytöksien ilmituloa. Lähdesuoja on tarkoittanut sitä että esimerkiksi netissä voi käräyttää rikollisia ilman että itse joutuu näiden tulilinjalle. Tämän suojan murtaminen tarkoittaa jatkossa sitä että asemasta riippuen voi jatkossa tehdä mitä hyvänsä ilman kiinnijäämisen pelkoa. Urkintalaki siis estää urkinnan. Onkin jännittävä nähdä minkälaisia uutisia jatkossa saamme. Varmaan sellaisia jotka ylistävät Johtajiamme.

Venäjällä hallitusta arvostelevat toimittajat on usein tapettu. Tuntuu että Suomen porvarit ovat niin hienoja ettei arvostelu heillekään sovi- muistettakoon vain tuo SAK:n vaalikampanja 2007. Liian lähelle totuutta ei saa mennä.

Myös kunnissa käynnissä oleva yksityistäminen merkitsee julkisen valvonnan vaikeutumista. Kansalaisista tehdään yhden totuuden orjia ja päätökset on nieltävä sellaisenaan.

Tietävätkö he mitä tekevät?


5.3.2009 1.53 | Jari Suominen | Yleinen

Eilen hyväksyi eduskunnan enemmistö uuden tietosuojalain, joka tunnetaan Lex Nokiana. Julkisuudessa on koko ajan pidetty yllä käsitystä että laki koskisi lähinnä työnantajan tietoturvaa oikeuttamalla tämän seuraamaan työntekijän sähköpostin tunnistetietoja ja siten kuulema estämään liikesalaisuuksien vuotaminen kilpailijoille.

Tämä on vain osatotuus. Tietosuojalaki antaa valtuudet myös mille tahansa tietoverkkoa hallinnoivalle taholle oikeuden seurata käyttäjien dataliikenteen tunnistetietoja. Siten esimerkiksi toimittajille elintärkeä lähdesuoja on murrettu. Hallitsijoille epämieluiset totuudet eivät näin tule enää julki yhtä helposti kuin ennen- lähteet vähenevät ja hallitseva joukkio voi tuoda julkisuuteen mitä tahansa asioita pelkäämättä että totuus paljastuisi. Samaan suuntaan vaikuttaa myös aiemmin annettu lapsipornon estämiseksi laadittu sensuurilaki, joka antaa mahdollisuuden sulkea sivustoja joilla on epäilyttävää aineistoa. Epäilyttäväksi sivuston tekee esimerkiksi sanan lapsiporno mainitseminen.On osoitettu että poliisi on innokkaasti sulkenut sivustoja varsin heppoisin perustein, ihan tavalliset asiat ovat joutuneet kiellettyjen listalle tämän tulkinnan johdosta.

Olen seurannut pitkään netin pornosivuja ja uskallan väittää, että tuo sensurointi ei toimi. Päinvastoin, se on vienyt sivut vain pois valtavirrasta, ne ovat edelleen saatavilla. Ainoa muutos on että sivut ovat nyt maksullisia ja joissakin on pääsyvaatimuksena materiaalin toimittaminen sivustolle. Rikollisuutta ei ole siis ehkäisty, se on vain lakaistu maton alle ja tuettu samalla ihmiskauppaa. Onkin omituista ettei noiden sivujen tuottajia saada kuriin. Mistähän mahtaa johtua…Mitä tahansa bisnestä saa rauhassa pyörittää tässä äärikapitalismissa-raha pyhittää kaiken.
Sananvapautta on siis käytännössä kavennettu ja tultu lähemmäs George Orwellin jo kauan sitten ennakoimaa tilannetta jossa Isoveli valvoo kaikkea ja viatonkin pilapuhe voidaan tulkita rikokseksi. Kun oppositio on vaiennettu voidaankin vallan kyllyydessä ryvetä ja nauttia omasta erinomaisuudesta. Voi myös kysyä tämän sensuurin taustalla olevia motiiveja. Kuka hyötyy? Jos kansanedustajat eivät tiedä mitä tekevät on meidän syytä olla huolissamme- ja vielä enemmän niistä, jotka tietävät mitä tekevät.

Milloinkahan Ohrana kolkuttaa ovelle?

Rouva Tasavallan Presidentti

Effi on pyytänyt Teitä hakemaan korkeimman oikeuden lausuntoa Lex Nokiasta ja jättämään lain allekirjoittamatta. Jos näin teette joutuu eduskunta käsittelemään asian uudelleen. Toivon että ihmisyyden nimessä teette näin. Valta ilman arvostelijoita on hirmuvaltaa.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Kuin veli ja veli


4.3.2009 21.58 | Jari Suominen | Yleinen


4. maaliskuuta 2009

Demarien marjaretki kokomustan kaverinsa kanssa on edennyt siihen pisteeseen, että Isoveli yrittää eksyttää seuralaisensa. On löytänyt kepulia seuraa, itsensä kaltaista. On hauskaa seurata mitä tapahtuu kun samanaikaisesti yksityistetään yliopistot. poistetaan eläkkeet, rajoitetaan sananvapautta, terveydenhuolto ja sosiaalitoimi heitetään roskiin. Kokomusta ei enää tarvitse pikkuporvaritoveriaan vaan keskittyy hienompaan seuraan. Sitä löytyy Rukan laduilta, Raamattuvyöhykkeeltä, Teheranista, Pekingistä, Moskovasta. Sitten on vielä tuo armas nato.

On kyllä suoranainen ihme että pikkuporvarillisuus vielä hallitsee entisten työläisten keskuudessa tämän jälkeen. Ehkä toivotaan että hyvin nuolemalla Isoveli vielä leppyy ja ottaa perässähiihtäjänsä takaisin?

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Äärikapitalismi tappaa


2. maaliskuuta 2009
Kirjoitin alla olevan tekstin Facebookiin, erääseen siellä olevaan ryhmään jossa vaaditaan parempia mielenterveyspalveluja mm. Jokelan jaKauhajoen tapahtumien valossa. Nämä asiat ovat meiltä jo unohtuneet emmekä ota niitä huomioon, ennen kuin tulee seuraava tapaus. Montako uhria tällä kertaa kapiatlismin muovialttarille?

Kaikki on kiinni siitä mitä arvoja meillä on. Suomi on aina ollut kova maa. Kiusaaminen alkaa jo hyvin varhain jostain mitättömästä syystä ja jatkuu yleeensä läpi elämän, koulukiusaamisesta työpaikkakiusaamiseen jne. Vaatimukset, joita asetetaan mm. työelämässä ovat järjettömiä- niitä ei täytä juuri kukaan, mutta useimmat osaavat teeskennellä ja sinnittelevät mukana. Minusta on kuvaavaa että nuoret puhuvat elämästä pudotuspelinä!
Suomalaisilla on myös typerä taipumus seurata kaikkia muoti-ilmiöitä ja pitää ulkoa tulevaa parempana kuin itseään. Jotain tälle huonolle itsetunnolle tulisi tehdä. En usko että mikään terapiamäärä auttaa siinä vaiheessa kun yhteisö ympäriltä on kadonnut ja muuttunut vihamieliseksi.
Äärikapitalismi on tila jossa kaikki lasketaan rahalla. Se tuottaa ihmisuhreja, kuten olemme nähneet. En vaadi kapitalistisen yhteiskunnan kumoamista, mutta inhimillisyyttä vaadin.

On oltava yhteiskunta joka on jotain meille kaikille yhteistä ja luonnostaan kuuluvaa, on oltava demokratia ja kansalaisoikeudet joita on puolustettava! Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja heillä on peruuttamattomia oikeuksia joita ei voi rahalla ostaa.
Suomi on taloustaantumassa ja tätä käytetään tekosyynä yhteiskunnan, yhteisen omaisuutemme siirtämiseksi yksityisen keinottelun piiriin. hallituksen lamalääkkeenä on : Lisää samanlaista! Eli jatketaan veronkevennyksiä ja julkisen sektorin alasajoa vaikka juuri tämä politiikka on aiheuttanut sen sotatilan joka käytännössä vallitsee yhteiskunnassamme. Työtahtia kiristetään, maksuja korotetaan, terveydenhuoltoa ja palveluja ajetaan alas- osa kansasta elää lähes nälänhätäolosuhteissa. Nuorten kansalaisoikeuksia on kavennettu- ei edes normaalia työmarkkinatukea…Vain ruoska on hallintovälineenä.Onko tällainen ihmisten yhteiskunta?