sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Hullujenhuoneella

HULLUJENHUONEELLA- TURVASSA?

Potilailla, entisillä ja nykyisillä, näyttää olevan samansuuntaisia kokemuksia mielisairaaloiden akuuttiosastoista. Ne koetaan usein tylsiksi paikoiksi joissa ei juuri ole virikkeitä.Sitäkään ei usein tiedä kuinka kauan joutuu olemaan; hoitokokous on ensi viikolla, viikon sisällä saat tietoa, katsotaan mitä lääkäri sanoo tulee vastaukseksi, kun asiaa tiedustelee. Potilas turhautuu ja miettii ” miksi täällä mä oon” kuten Hector laulaa hienossa kappaleessaan ”Kadonneet Lapset” samannimisellä albumilla vuodelta 1976. Kun vertaa nykyaikaa tai 1990-lukua kappaleen syntyaikoihin voi helposti ajatella ettei maailmassa mikään muutu.Vesi seisoo eikä virtaa eteenpäin.

Potilaana

Annariina on 21-vuotias nainen. Hän on ollut nyt yhdeksän kuukautta suljetulla akuuttiosastolla, syynä itsetuhoisuus. Varsinaista hoitoa Annariina ei saa, hän on akuuttiosastolla ikään kuin turvassa itseltään, valvonnan alaisena. Tietoa pois pääsystä ei ole, pelkkä psykoosilääkitys, omahoitajan ja lääkärin tapaamiset eivät luo pohjaa sille että hän voisi toipua ja palata asumaan omaan vuokra-asuntoonsa, itsenäiseen ja vapaaseen nuoren ihmisen elämään. Tilanne ei ole parantunut hoidon aikana. Tänä vuonna Annariina on yrittänyt itsemurhaa kymmenen kertaa, viimeksi juuri eilen. Tällä kertaa hän joi käsidesiä.

Annariina kaipaisi järkevää toimintaa kuten muutkin osaston nuoret. Hän on pahoillaan siitä ettei voi edes opiskella kun internetin käyttö on kielletty. Aika tulee pitkäksi kun voi vain odottaa. Päivät kuluvat toistensa kaltaisina. Hoitajiinkaan ei juuri saa yhteyttä, nämä ovat kiinni töissään. Osaston työntekijämäärään ei ole laskettu mitoitusta potilaiden kanssa käytettävään aikaan, hoitajat istuvat huoneessaan lukon takana raportoimassa jotta seuraava vuoro pysyisi tilanteen tasalla. Paperithan on pidettävä järjestyksessä, tietenkin.

Töissä

Facebookissa hoitaja Anne kertoi työpäivästään : ” Kyllä me hoitajat kaikkemme yritetään. On vaan niin prkleesti tekemistä. Meillä on 10 enemmän ja vähemmän muistihäiriöistä-päihdeongelmaista-psyykkisistä sekä neurologisista sairauksista kärsivää asukasta ja olet yksin vuorossa. Ovet on pakko olla lukossa, koska jos meiltä asukkaat poistuvat, eivät muista mistä lähtivät tai voidaan hakea lähikuppilasta juomasta. Itse toimin sairaanhoitajana, edunvalvojana, vaipanvaihtajana, pesijänä,tiskaajana, kortin pelaajana ja joka päivä yritän kaiken sen keskellä edes kerran keskustella jokaisen asukkaan kanssa. Jo lääkärille soittamisessa menee aikaa, kun joutuu puolikin tuntia jonottamaan. Raportit on pakko pitää suljettujen ovien takana, jotta ne eivät venyisi mahdottoman pitkiksi. Jos ovea et laita kiinni, et voi rapsaa seuraavalle antaa. Oven raossa on jos jonkilaisen asian omaavaa ihmistä, ketkä ei ole koko päivänä puhuneet vaivaavista asioista mitään.”

Vasten tahtoa

Jarkko tuli osastolle vajaat kaksi viikkoa sitten. Hän on keski-ikäinen perheenisä ja omasta mielestään täysin terve ja turhaan tuotu tänne itsetuhoisten osastolle. Hän on tehnyt valituksen ylilääkärille ja ihmettelee miksi tämä pitää häntä lukkojen takana vaikka hän on terve mies.Hän sanoo että hänellä on ollut vain kommunikointivaikeuksia.

Jarkko kertoo värikkään tarinan illasta joka johti hänen osastolle tuomiseensa. Kotona oli kommunikointiongelmia ja Jarkko lähti ulos. Pari viskiä Puutorin Vessassa , sitten vaimo ja tytär tulivat hakemaan miehen kotiin. Myöhemmin, yöllä, olivat kommunikointiongelmat kärjistyneet ja perhe kutsui apua. Jarkko tuotiin suljetulle osastolle. Hän kiistää tehneensä muille pahaa ja toimittaja uskoo tämän- hän ei vaikuta väkivaltaiselta. Myös perhe käy päivittäin isää katsomassa eikä heillä ole mitään tätä vastaan.

Jarkko ihmettelee miksi häntä pidetään täällä. Hän on erittäin aktiivinen ja pyrkii kaikin tavoin pääsemään kotiin. Sairas hän ei tunne olevansa. Hän valittaa ettei lääkärin kanssa pysty keskustelemaan. Jarkko on aikaisemmin ollut psykoterapiassa masennuksen takia.

Saattajien kera

Taina tuotiin suljetulle osastolle komeasti, poliisisaattueessa Tyksin syöpäklinikalta. Tainan rintasyöpä leikattiin helmikuussa, haavaan tuli komplikaatioita ja niiden hoitaminen oli aluksi heikkoa. Tainaa palloteltiin kaupungin terveyskeskuksen ja hänet leikanneen Tyksin välillä kunnes kuume nousi korkealle ja Taina lopulta pääsi hyvään hoitoon. Taina on myös taistellut vakuutusyhtiöiden ja työnantajansa kanssa jo kaksi vuotta, nämä kun kielsivät vastuunsa työtapaturman satuttua.

Tyksistä hänet tuotiin tänne koska hän oli liian pirteä. Taina on empaattinen nainen joka on huolissaan etenkin nuorten pärjäämisestä. Toimittaja epäileekin yhdessä Tainan kanssa että tämän voimakas asioihin puuttuminen ja oikeudenmukaisuuden vaatiminen ovat osaselityksenä sille että Taina on täällä nyt. Koska Taina on vahvasti arvostellut julkisuudessa työnantajaansa, kokoomuslaista kartanoravintolaa, on hänet oman turvallisuutensa vuoksi suljettava mielisairaalaan. Realiteettien tajua lääkäreiltä...
Nyt Taina on turvassa. Vai kuka on?

Vieraalla maalla

Osastolla on myös 54-vuotias bosnialaismies, jonka vaimo ja poika ovat kuolleet traagisesti. Besim valittelee toimeentulon niukkuutta, vain 300 euroa on rahaa tullut kahden kuukauden aikana. Poika ja tytär onneksi auttavat, poika tuo isälle tupakkaa. Hän on kuulema hyvässä työpaikassa. Suomeen Besim toi perheensä 15 vuotta sitten, pois sodan kauhuista. Nyt Besim on turvassa myös Suomen kauhuilta.

Tulevaisuus

Kaikilla tänne suljetuilla on yhteinen toive. He haluaisivat keskustella tilanteestaan, saada apua vaivaansa ja päästä takaisin vapaaseen yhteiskuntaan, kansalaiseksi muiden tavoin.He haluaisivat tehdä työtä ja opiskella, sairaalassa ollessaan he haluaisivat virikkeitä ja toimintaa. Nyt heidän auttamisensa rajoittuu siihen että heitä lääkitään ja heidät eristetään muista.Toimittajan mieleen tulee vanha vitsi siitä, että hulluja on kahdenlaisia: Seinähullu kiinnitetään seinään ja odotetaan että se parantuu, raivohullulle ei voi tehdä mitään, sitä vain totellaan.

Nämä ihmiset ovat turvassa lukkojen takana. He ovat suojassa tämän vapaan maailman hulluudelta.
Myös vapaa maailma on turvassa poikkeavuuksilta ja voi tehostaa toimintaansa...




Lopuksi hoitaja Anne kertoo painavaa asiaa:” Kaikesta huolimatta pidän työstäni valtavasti ja yritän myöskin huolehtia omalta osaltani siitä, että meidän asukkailla olisi hyvä olla.

Psyykkisesti sairaan ihmisen kotiuttamista on hieman vaikea arvioida.

Lääkityksesta sanoisin, että jos ihminen menee psykoottiseksi se on merkki siitä, että aivoissa ei kaikki tapahdu oikein. Silloin on pakko lääkitä ja psykoottisen ihmisen kanssa on aivan turha yrittää pitää terapiaa, koska ajatukset ovat silloin jossain muissa atmosfääreissä. Valitettavasti on vain niin, että psykoosilääkkeillä kuten muillakin vahvoilla psyykelääkkeillä on vaikeita sivuvaikutuksia. Yritämme niitäkin seurata ja raportoida eteenpäin. Silloin kun ihmisen mieli on niin hajalla, että sitä ei saada kootuksi muutoin kuin lääkkeillä, moni luulee että me vain lääkitsemme ihmiset zombeiksi.

Mietin usein sitä kun hoitajat oli menossa palkkojensa-kokoomuksen katteettomien lupausten vuoksi- lakkoon, niin hoitajat syyllistettiin ja mietittiin kuinka monta ihmistä kuolee kun hoitajat lakkoilevat, mutta eihän asia niin ole. Lääkärit kun menivät lakkoon niin kukaan ei puhunut kenenkään kuolemisesta ja hoitaja toteuttaa vain lääkärin määräyksiä - vastuuhan on aina lääkärillä. Tämä ei nyt liittynyt tähän, mutta eiköhän meidän pitäisi ruveta tekemään jotain jotta meidän nuoret valmistuvat sairaanhoitajat jäisivät tänne töihin. Palkka on todella pieni tehtyyn työhön nähden. Mutta näin on nyt vaan jatkettava, ja olipa kiva jutella tästä asiasta .”

Asioista on puhuttava

Puhetta ja paljon. Se on demokraattisen yhteiskunnan vastaus ongelmiin, niitä vatvotaan kunnes ne saadaan haltuun. Uusliberalismi näkee tällaisen tehottomana. Sen mielestä ihminen on kone ja kun se menee rikki se korjataan nopeasti ja pistetään uudelleen tuotantoon tai heitetään kaatopaikalle jos sitä ei enää kannata korjata.

Kaikki inhimillinen on uusliberalismille vierasta.Hullujenhuoneella voisi olla turvassa. Jostain oikealta kuuluu kuitenkin ääni: Tuottavuuden parantaminen, tehostaminen, säästöt, kiirekiire, schnell, schnell..............................................

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Kellot soivat

Olin suuressa kaupassa joka oli täynnä ihmisiä. Kiirastorstai ja valtava tarve hankkia ruokaa Pääsiäiseksi kaikilla.Kärryt olivat täynnä mitä erikoisempia herkkuja, karitsojakin oli jälleen teurastettu ja joku oli varmasti menettänyt mielenrauhansa sitä puuhaa seuratessaan. Muistan kuinka vanhempi työkaverini elintarviketehtaiden pesuhommissa kertoi teurastamosta. Hän totesi ettei juuri muu hetkauttanut, mutta karitsojen teurastus tuntui pahalta.

Sellaisia me ihmiset olemme, syömme toisten lapsia jos meidän ei tarvitse nähdä näiden tappamista. Vasikanleike on mureaa, porsaan pitää olla sopivan ikäistä. Vanhaan lehmään eivät hampaamme pysty ellei sitä sanota häräksi. Pakenemme todellisuutta ja yksi pakopaikoista on shoppailu josta on tullut rituaalinomaista. Emme tee sitä hankkiaksemme sitä mitä tarvitsemme vaan ollaksemme osa yhteisöä jonka riitteihin kuuluu ostella paljon kaikkea.

Kaupassa oli myös ostoriitteihin osallistumattomia. Kassajonossa edelläni oli mummo huonoissa vaatteissa, reumatismin runtelemat kädet, elämää nähneet kasvot, pieni laiha ruumis.Mummo osti kaksi maksalaatikkoa ja maidon. Se kiinnitti huomioni täysien ostoskärryjen lomassa. Hänellä ei ollut varaa kulutusjuhliin, bonuskorttiakaan ei löytynyt kun myyjä sitä kysyi.

Onko mummo viettänyt huikentelevaista elämää nuorempana? Onko hän tullut vain saidaksi, kuten moni vanhetessaan tulee? Minusta vaikutti kyllä siltä että puute oli aitoa. Se on myös helppo uskoa siksi, että tilastot osoittavat köyhyyden lisääntyneen Suomessa sen jälkeen kun siirryimme uusliberalismiin. Samaa todistavat myös leipäjonot. Kuten karitsan tappamista, emme ajattele myöskään leipäjonoja. Suljemme ne pois omasta elämästämme ja kuvittelemme että hyvin menee.

Hyvin ei kuitenkaan mene ja tämä totuus on valkenemassa yhä useammalle. Meidän olisi nyt muutettava tottumuksiamme ja annettava tilaa muille ihmisille. Suomi on rikas maa , mutta rikkaudet keskittyvät harvoille. Keskiluokalla on varaa kulutukseen, mutta keskiluokka on pienentymässä ja sen edut ovat kapenemassa kehityksen johtaessa yhä suurempaan työmäärään yhä pienemmällä palkalla. Ja kun palkat on kutistettu voiton tuottamiseksi joudutaan myös yhteiskuntaa karsimaan. Heikoimmat jäävät heitteille kun vahvimmat ahnehtivat yhä enemmän vaikka kärry on jo täynnä.

Hyvinvointi perustuu siihen että kaikilla on työtä ja että palkat, ja niiden myötä verotulot, ovat kohtalaisella tasolla.Tarvitsemme sääntöjä ahneuden hillitsemiseksi ja tarvitsemme myös yhteisöhenkeä ja ymmärrystä siitä että puute on hyvä torjua. Silloin meillä kaikilla menee paremmin.

Jos olemme “sitoutumattomia” luulemme pääsevämme pakoon elämän tosiasioita. Me poliitikot kohtaamme niitä joka päivä emmekä voi olla ottamatta niitä huomioon jos olemme virkojemme arvoisia. Mutta asioihin ei tule muutosta niin kauan kun käännämme selkämme tosielämälle ja leikimme ulkopuolista, sitoutumatonta…Hemingway osasi kiteyttää tämän: ” Älä kysy kenelle kellot soivat- ne soivat sinulle.” Tämä ei koske vain poliitikkoja.Maan tapa on muutettava.


Kun kapitalismi ryöppyää valtoimenaan kuin koski ilman ahneutta hillitseviä lakeja, se muuttuu koko ajan häikäilemättömämmäksi. Se ottaa yhä uusia aloja bisneskäyttöön, sellaisia jotka ennen kuuluivat kaikille yhdessä. Kanadassa olivat kaukopuhelut ilmaisia 1970-luvulla. Valtio halusi näin edistää kansalaistensa kanssakäymistä. Myös Suomessa puhelut olivat halpoja, ne kuuluivat peruspalveluihin ja puhelinyhtiöt olivat usein kunnallisia tai valtiollisia. Kaikki tiedämme että bisnes levisi tälle alalle 1990-luvulla ja monet meistä tietävät myös sen, että postikin on nykyisin kilpailtu eikä valtion peruspalvelua kuten ennen. Yhä useampi peruspalvelu muuttuu bisnekseksi. Parhaillaan yksityistetään terveydenhuoltoa rajulla kädellä ja seurauksista välittämättä. Onko siis tulkittava niin ettemme pysty enää yhdessä omistamaan asioita?

Kun palvelut muuttuvat kilpailun alaisiksi tapahtuu kaksi asiaa. Työpaikat vähenevät yksityisen toimijan tehostamistoimenpiteillä ja yhä harvempi on työkelpoinen. Ihmisen pitää olla tehokas ja terve. Kunnalliset yritykset saattoivat ennen palkata muitakin kuin kauniita ja rohkeita- nyt rumat ja pelkääväiset ovat joutilaina..Ennen he ylläpitivät itseään ja myös muita.He maksoivat veroja eivätkä kuluttaneet niitä. Toinen asia onkin syrjäytyneiden köyhien joukko joka on laajenemassa sitä mukaa kuin työelämä kovenee.

Lääkkeet ongelmaan ovat ilmiselviä. Vasemmistoliiton ohjelmasta löytyvät ne kaikki.