Kellot soivat

Olin suuressa kaupassa joka oli täynnä ihmisiä. Kiirastorstai ja valtava tarve hankkia ruokaa Pääsiäiseksi kaikilla.Kärryt olivat täynnä mitä erikoisempia herkkuja, karitsojakin oli jälleen teurastettu ja joku oli varmasti menettänyt mielenrauhansa sitä puuhaa seuratessaan. Muistan kuinka vanhempi työkaverini elintarviketehtaiden pesuhommissa kertoi teurastamosta. Hän totesi ettei juuri muu hetkauttanut, mutta karitsojen teurastus tuntui pahalta.

Sellaisia me ihmiset olemme, syömme toisten lapsia jos meidän ei tarvitse nähdä näiden tappamista. Vasikanleike on mureaa, porsaan pitää olla sopivan ikäistä. Vanhaan lehmään eivät hampaamme pysty ellei sitä sanota häräksi. Pakenemme todellisuutta ja yksi pakopaikoista on shoppailu josta on tullut rituaalinomaista. Emme tee sitä hankkiaksemme sitä mitä tarvitsemme vaan ollaksemme osa yhteisöä jonka riitteihin kuuluu ostella paljon kaikkea.

Kaupassa oli myös ostoriitteihin osallistumattomia. Kassajonossa edelläni oli mummo huonoissa vaatteissa, reumatismin runtelemat kädet, elämää nähneet kasvot, pieni laiha ruumis.Mummo osti kaksi maksalaatikkoa ja maidon. Se kiinnitti huomioni täysien ostoskärryjen lomassa. Hänellä ei ollut varaa kulutusjuhliin, bonuskorttiakaan ei löytynyt kun myyjä sitä kysyi.

Onko mummo viettänyt huikentelevaista elämää nuorempana? Onko hän tullut vain saidaksi, kuten moni vanhetessaan tulee? Minusta vaikutti kyllä siltä että puute oli aitoa. Se on myös helppo uskoa siksi, että tilastot osoittavat köyhyyden lisääntyneen Suomessa sen jälkeen kun siirryimme uusliberalismiin. Samaa todistavat myös leipäjonot. Kuten karitsan tappamista, emme ajattele myöskään leipäjonoja. Suljemme ne pois omasta elämästämme ja kuvittelemme että hyvin menee.

Hyvin ei kuitenkaan mene ja tämä totuus on valkenemassa yhä useammalle. Meidän olisi nyt muutettava tottumuksiamme ja annettava tilaa muille ihmisille. Suomi on rikas maa , mutta rikkaudet keskittyvät harvoille. Keskiluokalla on varaa kulutukseen, mutta keskiluokka on pienentymässä ja sen edut ovat kapenemassa kehityksen johtaessa yhä suurempaan työmäärään yhä pienemmällä palkalla. Ja kun palkat on kutistettu voiton tuottamiseksi joudutaan myös yhteiskuntaa karsimaan. Heikoimmat jäävät heitteille kun vahvimmat ahnehtivat yhä enemmän vaikka kärry on jo täynnä.

Hyvinvointi perustuu siihen että kaikilla on työtä ja että palkat, ja niiden myötä verotulot, ovat kohtalaisella tasolla.Tarvitsemme sääntöjä ahneuden hillitsemiseksi ja tarvitsemme myös yhteisöhenkeä ja ymmärrystä siitä että puute on hyvä torjua. Silloin meillä kaikilla menee paremmin.

Jos olemme “sitoutumattomia” luulemme pääsevämme pakoon elämän tosiasioita. Me poliitikot kohtaamme niitä joka päivä emmekä voi olla ottamatta niitä huomioon jos olemme virkojemme arvoisia. Mutta asioihin ei tule muutosta niin kauan kun käännämme selkämme tosielämälle ja leikimme ulkopuolista, sitoutumatonta…Hemingway osasi kiteyttää tämän: ” Älä kysy kenelle kellot soivat- ne soivat sinulle.” Tämä ei koske vain poliitikkoja.Maan tapa on muutettava.

Kun kapitalismi ryöppyää valtoimenaan kuin koski ilman ahneutta hillitseviä lakeja, se muuttuu koko ajan häikäilemättömämmäksi. Se ottaa yhä uusia aloja bisneskäyttöön, sellaisia jotka ennen kuuluivat kaikille yhdessä. Kanadassa olivat kaukopuhelut ilmaisia 1970-luvulla. Valtio halusi näin edistää kansalaistensa kanssakäymistä. Myös Suomessa puhelut olivat halpoja, ne kuuluivat peruspalveluihin ja puhelinyhtiöt olivat usein kunnallisia tai valtiollisia. Kaikki tiedämme että bisnes levisi tälle alalle 1990-luvulla ja monet meistä tietävät myös sen, että postikin on nykyisin kilpailtu eikä valtion peruspalvelua kuten ennen. Yhä useampi peruspalvelu muuttuu bisnekseksi. Parhaillaan yksityistetään terveydenhuoltoa rajulla kädellä ja seurauksista välittämättä. Onko siis tulkittava niin ettemme pysty enää yhdessä omistamaan asioita?

Kun palvelut muuttuvat kilpailun alaisiksi tapahtuu kaksi asiaa. Työpaikat vähenevät yksityisen toimijan tehostamistoimenpiteillä ja yhä harvempi on työkelpoinen. Ihmisen pitää olla tehokas ja terve. Kunnalliset yritykset saattoivat ennen palkata muitakin kuin kauniita ja rohkeita- nyt rumat ja pelkääväiset ovat joutilaina..Ennen he ylläpitivät itseään ja myös muita.He maksoivat veroja eivätkä kuluttaneet niitä. Toinen asia onkin syrjäytyneiden köyhien joukko joka on laajenemassa sitä mukaa kuin työelämä kovenee.

Lääkkeet ongelmaan ovat ilmiselviä. Vasemmistoliiton ohjelmasta löytyvät ne kaikki.