Ay-liike ja työttömyys. Puhe Eurooppalaisena toimintapäivänä 29.9.2010 Turun Kauppatorilla
Elämme Euroopan Unionin köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista vuotta. Seminaareja on pidetty ja ongelmia kartoitettu. Juhlapuheissa on esitetty ratkaisuja, mutta käytännön toimia saamme turhaan odottaa. Toteutuakseen asiat vaativat painostusta jota vain työvoiman yhteinen toiminta saa aikaan. Meidän on unohdettava keskinäinen kilpailu paremmista työehdoista ja luotava uusi yhtenäinen voima nostamaan työ ja sen tekijät uudelleen kunniaan ja niille kuuluvaan arvoon.
Olen aloittanut työurani 1970-luvulla. Muistan yhä elävästi miten työttömyys silloin koettiin ongelmaksi. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen muodosti Suomeen hätätilahallituksen vuonna 1978 kun työttömyys oli noussut kestämättömiin lukemiin-maassa oli peräti 78000 työtöntä.
1980-luvulla elimme voimakkaan nousun kautta. Töitä riitti kaikille halukkaille, palkat nousivat ja työtunteja teetettiin paljon. Syntyi kilpailua työntekijöistä ja näitä ostettiin kilpailijoilta kuin jalkapalloilijoita konsanaan-pyrittiin luomaan paras mahdollinen joukkue, Dream Team. Työntekijöillä oli myyjän markkinat ja he onnistuivatkin parantamaan asemaansa. Myös heikommin tuottavilla aloilla työelämä parani. Asioista sovittiin keskitetysti Tulopoliittisissa kokonaisratkaisuissa ja näihin sisältyi usein matalapalkkaeriä jotka kavensivat palkkakuilua siivoojan ja insinöörin välillä.
Juhlat loppuivat 1990-luvun alkupuolella kun ajauduime historian syvimpään lamaan. Työttömyys kohosi satoihintuhansiin, pahimmillaan työttömiä oli yli puoli miljoonaa, viidesosa koko työvoimasta. Pankit romahtivat ja Suomi joutui pelastamaan ne kalliilla hinnalla, toimivia ja terveitä yrityksiä lahdattiin siksi että rahapolitiikka vedettiin äärimmäisen tiukaksi-yritykset eivät enää saaneetkaan tarvitsemaansa rahoitusta velkaisista pankeista. Suomen valuuttavaranto katosi keinottelijan taskuun ja Suomi joutui lainaamaan Saksalta valuuttaa 40 miljardin markan edestä.
Kovien lääkkeiden ansiosta tai niistä huolimatta Suomen talous alkoi kohentua 90-luvun mittaan. Työttömiä varten perustettiin yhdistyksiä ja tällä keinolla saatiinkin taas tilanne rauhoitettua, suurmielenosoitukset loppuivat.
Työttömyys jäi. Se muuttui instituutioksi. Myös valtionvelka jäi. Se ei ole merkittävästi laskenut 90-luvun laman jälkeen.
2000-lukua on leimannut kansainvälisyys. Euroopan rahaliiton jäsenenä Suomi on turvassa valuuttakeinottelulta mutta samalla jotakin olennaista on muuttunut. Emme voi enää devalvoida auttaaksemme vientiteollisuuttamme. Rahan arvon pitäminen vakaana asettaa tiukat rajat kansalliselle päätöksenteolle. Tämänvuotinen Kreikan tapaus osoittaa että liikkumavaraa pitäisi olla enemmän. Pahimmat kilpailijamme, Kiina ja Yhdysvallat käyttävät vahvaa euroa hyväkseen. Kiina kerää valtavia valuuttavarantoja pitämällä valuuttansa arvon keinotekoisesti alhaalla ja Yhdysvallat kasvattaa velkojaan suruttomasti. Onkin puhuttu näiden kahden paritanssista, toisella on rahaa ja toisella velkaa. Ne dominoivat maailmantaloutta ja EU on pyöritettävänä Japanin ja Aasian taloustiikerien ohella.
Nämä valtavat muutokset heijastuvat tietenkin myös ammattiyhdistysliikkeen kykyyn toimia. 1970-luvulla Ay-like oli Suomessa niin vahva vaikuttaja että Tasavallan Presidentti julisti hätätilan kun pelkäsi työtaistelutoimia ja niistä kansantaloudelle koituvia tappioita. Nousukausi 1980-luvulla ei muuttanut Ay-liikkeen roolia. Se oli edelleen vahva vaikuttaja ja sen joukkovoima aikaansai työntekijöitä tyydyttäviä sopimuksia. Työttömyysturvaa kehitettiin luomalla ansioturva joka tarkoitti sitä ettei tilapäinen työttömyyskään enää romahduttanut kansalaisen taloutta. Pankeista sai myös lainaa työttömyyden sattuessa, sosiaalikeskukset jakoivat rahaa surutta koska siihen oli varaa.
Nämä varat kuitenkin katosivat. Osoittautui että monet sijoitukset olivat vain ilmaa kun rahamylly lakkasi pyörimästä. Monet joutuivat vaikeuksiin valuuttamääräistä lainaa otettuaan Markan romahtaessa 1991. Ansioturvaa heikennettiin ja sosiaalikeskusten kasvanut asiakasmäärä aiheutti tiukennuksia myös sosiaaliapuun. Suomi jakautui kahtia, ne joilla työtä vielä oli pitivät tiukasti siitä kiinni. Työttömyydestä tuli köyhyyden aiheuttaja, työttömyys pitkäaikaistui ja sitä pahensi jatkuva rakennemuutos tuotannossa.
Nykypäivän ilmiöistä haluan kiinnittää huomiota työssä uupumiseen. Kun kynsin hampain pyritään säilyttämään työpaikka ollaan valmiita uhraamaan työlle niin paljon ettei terveys sitä kestä. Työuupumusta ei luokitella sairaudeksi ja monet työnantajat kieltäytyvätkin maksamasta sairausajan palkkaa tällä perusteella. Työvoimareserviä joka on virallisen EU-tilaston mukaan 197000 henkilöä, mutta tukityöllistettyjen, työttömyyseläkeläisten ja työkyvyttömyyseläkkeiden saajien myötä se lienee noin puoli miljoonaa., käytetään hyväksi kiristämällä työssäolijoilta aina vain lisää tuottoa, varsinkin palvelualoilla joita ei pidetä tuottavina vaikka yhteiskunta ei toimisi ilman poliiseja, sairaanhoitajia, siivoojia, lähihoitajia yms.
Kerroin alussa siitä miten Ay-liike oli vahva toimija aina 1980-luvun lopulle asti. Voima alkoi kadota kun työntekijät eivät enää ajatelleetkaan että heidän hyvä asemansa riippuu edunvalvonnan voimasta. Siirryttiin vähitellen ajattelemaan, että keskusjärjestöt hoitavat asioita Tupopöydässä eikä omaa osallistumista edunvalvontaan pidetty enää tärkeänä. Syntyi kaksi blokkia, ay-liikkeen duunarit ja yksityisten työttömyyskassojen jäsenet- monet siirtyivät näiden kassojen asiakkaiksi säästääkseen sen pienen jäsenmaksun jota ammattiliitot kantavat, vaikka se ei ole kuin hiukan toista prosenttia palkasta.
Tämä säästö tuli kalliiksi. Sen seurauksena on siirrytty ostajan , työnantajan markkinoille. Ay-järjestötoiminnalla saavutettu asema on muisto vain: Suomeen on tullut amerikkalaiset työmarkkinat joissa suorittavaa työtä tekevät ovat jatkuvasti huononevien työehtojen kurimuskierteessä.
Euroopassa ay-liike on enimmäkseen heikompi kuin Suomessa, ja meilläkin on ongelmana se miten järjestäytymisastetta saataisiin parannettua. Karavaanikapitalismi, jatkuva muuttaminen työn perässä, työsuhteiden pätkittäisyys , jopa sirpaleisuus, halvempien kustannusten maista haalittava usein veroja maksamaton työvoima sekä julkisen talouden alasajo joka johtuu pitkälti tehtyjen työtuntien ja siten myös verotulojen pienenemisestä ja veronkevennyksistä jotka ovat näennäisesti jättäneet enemmän rahaa käyttöön, mutta kuntaverojen ja maksujen kohoamisen myötä on kerätty takaisin korkoineen. Heikentynyt julkinen talous ei pysty enää tasapainottamaan työmarkkinoita, se ei tee enää ratkaisuja jotka tukisivat työllisyyttä.
Hyvinvointi ja tasa-arvo on murrettu.
Jos neljännes suomalaisista ei maksa tv-lupamaksua kuvaa se mielestäni erinomaisesti miksi tähän on tultu. Yhteisen voiman käyttö sopimusneuvotteluissa edellyttää sitä että yhteistä voimaa on. Meidän on jälleen järjestäydyttävä puolustamaan työehtojamme yhteisrintamana. Työväestö ei enää muodosta yhtenäistä ryhmää, mutta ay-liikkeen sisällä sen yhtenäisyys on saavutettavissa. On luotava vahva voima ja toimittava yhdessä yhteisen edunvalvonnan puolesta, on tuettava niitä joille olemme luottamustehtäviä antaneet, on vaadittava toimia työllisyyden parantamiseksi, köyhyyden poistamiseksi ja hyvinvointipalvelujen sekä julkisen talouden parantamiseksi. Tätä työtä on tänään eurooppalainen ay-liike aloittamassa. Suomi on etulinjassa, meillä ay-liike on vielä osittain toimiva ja sen kehittäminen lienee helpompaa kuin monessa muussa maassa.
Yleinen etu vaatii vahvan ammattiyhdistysliikkeen. Tämä meidän työttömien, työssäkäyvien, opiskelijoiden, eläkeläisten ja kaikkien muiden työväestön ryhmien insinööristä siivoojaan on yhdessä rakennettava! Olkoon tämä päivä alkusysäys koko Euroopan laajuiselle taistelulle parempien työolojen, työllisyyden, kansalais-ja ihmisoikeuksien puolustamiselle.
