sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Isänmaa vasemmalla

Isänmaa vasemmalla

6.12.2009 8.22 | Jari Suominen | Yleinen

Tuntemattoman Sotilaan Lahtinen edusti kovaa vasemmistolaisuutta, sellaista joka kaikissa asioissa piti lähtökohtanaan kapitalistien vastustamista ja luki kaiken markkinatalouden kapitalismiksi.Siis huonoksi jo lähtökohdiltaan.Lahtinen oli myös suuri isänmaanystävä ja sankari, joka on ollut esikuva monelle.Olen nähnyt vain tuon vanhemman elokuvan, joka on mielestäni hyvin kirjan mukainen ja siinä Lahtista esittänyt Veikko Sinisalo teki unohtumattoman roolityön.

Lahtisen vasemmistolaisuus oli sen aikakauden vasemmistolaisuutta.Nykyisin vasemmistokin uskoo markkinatalouteen, mutta kapitalismia vastustamme edelleen jyrkästi. Erona on se, että markkinataloudessa on demokraattisia sääntöjä-kapitalismissa vain raha ratkaisee.
Turun valtuustossa vasemmistolaisuutta edustaa vain Vasemmistoliitto.SDP on jo pitkään hallinnut kaupunkia Kokoomuksen kumppanina ja tämä on merkinnyt puolueen oikeistolaistumista, vaikka jotkut sen jäsenet yhä ovatkin aidosti vasemmistolaisia.Vasemmistolaisia löytyy kaikista puolueista ja tämä onkin omiaan hämärtämään koko käsitteen-puolueiden politiikka kun on kuitenkin jotain ihan muuta kuin mitä näiden ihmisten toiveet edellyttäisivät.Vain silloin tällöin tulee avauksia, lähinnä puheiden muodossa, joiden voisi kuvitella olevan vasemmistolaisia.Niissäkään ei ole lihaa luitten ympärillä, pelkkää puhetta vain joka hukkuu hetkessä tuuleen.Lueskelin tuossa Facebookissa olevaa Poliitikko-sivuani jonka perustin ennen kunnallisvaaleja 2008 ja huomasin kommentoineeni ministeri Pekkarisen (kesk) vaatimusta rikkaittenkin verottamisesta ja väistämättä mieleeni tuli mattivanhasen samansuuntainen höpinä hiljakkoin.Vanhasella tosin mielipide kesti vain vuorokauden ja taas oltiin tutulla uusliberalistisella linjalla…Vaalit ovat taas tulossa ja on hyvä houria välillä jotain kansaa miellyttävää. Näissä puheissa on siis kysymys vain äänten kalastelusta, teot ovat aina ihan muuta kuin puheet.

Räikeimmillään tekojen ja puheiden ristiriita tulee ilmi Kokoomuksen mielikuvapolitiikassa.He ovat markkinoineet itseään työväenpuolueena ja totuus onkin että työväestön äänet Kokoomusta elättävät. Kokoomuslaisuudesta on rajulla markkinoinnilla tehty jotain, joka on olevinaan hienoa.Kauniit käärepaperit kätkevät kuitenkin sisäänsä myrkyllisen makeisen: Kokoomuksen politiikka suosii vain pääomia eikä se kunnioita työtä lainkaan. Kaikenkarvaiset keinottelijat ja konsultit muodostavat puolueen ytimen ja politiikassa vain raha ratkaisee, eivät yhteiskunnalliset vaikutukset joita päätöksillä on.Pienyrittäjien ja työläisten puolella Kokoomus on vain juhlapuheissa.

Valitettavasti Kokoomuksen harjoittama uusliberalistinen ideologia on myös epäisänmaallista. Raha ei tunne rajoja eikä se haise kun suomalaista julkistaloutta myydään kiihtyvällä raivolla ulkomaisille sijoittajille, jopa sellaisella innolla että hallitusta itseäänkin on alkanut hirvittää.Nyt he ovat huolissaan huoltovarmuudesta kun ensin ovat myyneet kotimaisen päätösvallan strategisistakin omistuksista…Kyse on nähdäkseni nimenomaan Kokoomusvetoisesta politiikasta jota muut peesaavat…

Turussa pysyäkseni on huomioitava ensinnäkin tuo Kokoomuksen yksityistämisvimma jota valitettavasti muut peesaavat. On uskoteltu julkisen talouden aiheuttavan rasitteen veronmaksajille vaikka todellisuudessa rasite on huono hallinto.Nyt ajetaan terveydenhuollon yksityistämistä ja sitä pyritään tekemään pala palalta vaikka 80% suomalaisista haluaisi sen olevan yhteiskunnan ylläpitämää peruspalvelua.Suomen terveydenhoitojärjestelmä on maailman parhaita ja tehokkaimpia, mutta valtavalla propagandalla pieni vähemmistö aikoo kävellä kansan tahdon yli- samoin käynee Nato-asiassa.Niin kauan painetaan päälle että vastarinta murtuu, tämä on nähty toriparkkiasiassa ja viimeksi vuokra-asuntojen yksityistämisessä.Turun Vihreät onkin joutunut erikoiseen asemaan:He vastustivat Toriparkkia mutta ovat Kokoomuksen kanssa liitossa myymässä kaupungin omaisuutta ja täten edesauttavat tuon epäsuositun ja suorastaan typerän hankkeen rahoituksessa.Rahoitus näytetään taas kerran lypsettävän veronmaksajilta, kaupungille koituvat kustannukset Toriparkista ovat hetkessä kaksinkertaistuneet päätöksenteon jälkeen…

Tämä ei ole uutta Turussa.Kaupungin rahat uppoavat kaikenlaisiin keplotteluihin ja valtuusto leikkaa voimavaroja nuorilta, vanhuksilta, lapsilta, vaivaisilta.
Tänään saamme siis jälleen korvamme täyteen potaskaa kun Suomea ja suomalaisia syövät rahapojat ja-tytöt esittävät isänmaallista.Oikea, kestävä arjen isänmaallisuus on niillä jotka joka päivä tekevät työtä maansa ja yhteiskuntansa hyväksi.Isänmaa on vasemmalla.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Se ilmestyy sivulle kun olen tarkistanut sen.